Savustetun lahnan ja graavisiian
makuun Kalervo Rapo ei kyllästy

Savustettu lahna ja graavi siika. Niissä kala on parhaimmillaan.

Sitä mieltä on alavutelainen Kalervo Rapo, kalamies vailla vertaa. Ahvenen ja kuhan makuun ei kyllästy, mutta haukea ei Rapolla enää juuri syödä. Sitä on kalamiehen kotona syöty vuosikymmenten mittaan niin paljon.

Keskiviikkona 70 vuotta Alavuden Asemalla täyttävä Kalervo Rapo on kalastanut hyvinkin jo 65 vuotta. Karjalaispoika pääsi kotiseudullaan Lahdenpohjassa ensimmäistä kertaa 5-vuotiaana isompien poikien kalareissulle matojen hakijaksi. Ongen varteen teki pikkumiehen silloinkin jo kovasti mieli. Sittemmin hän on päässyt kalastamaan kaikenlaisilla vehkeillä pilkistä verkkoihin.

 Monenlaista ruokaa kalasta saa. Maanantaisin meillä on yleensä aina kalasoppapäivä, hän esittelee.

Iso on niiden ihmisten joukko, jotka Rapo on opettanut kalastamaan ja kalaa käsittelemään.

Hän on jakanut alan oppeja niin yläastelaisille ja muutenkin.

 Terävät puukot ja kolmipiikki ovat avainkalut, jos kalan fileerauksessa halutaan onnistua. Ei se kala pilalle mene, vaikka file ei täydellinen olisikaan. Samaa kalaahan se on. Paloistakin voi ruokaa laittaa, hän muistuttaa.

Nykyään fileitä on helppo ostaa kaupasta ja kalaa käytetäänkin Rapon mukaan paljon. Menekki on takavuosista vain kasvanut. Kalamiehen saaliillekin tuntuu aina löytyvän ottajia.

Kalervo Rapo on Alavudenseudun Urheilukalastajien seuratoiminnan alkuunpanijoita ja toimi yhdistyksen puheenjohtajana yli 20 vuotta. Hänen kokemustaan ja asiantuntemustaan on haluttu yhdistyksen hallituksessa hyödyntää edelleen, vaikka mies itse olisi mielellään antanut paikkansa jo nuoremmille. Hän vaikuttaa myös vapaa-ajan kalastajapiirin kalastusaluetoimikunnassa sekä kalastusalueen hallituksessa virkistyskalastajien edustajana.

Polttopuista
terapiaa

Palkkatyönsä Rapo teki Tielaitoksen palveluksessa enimmäkseen tiehöylää ajaen. Eläkkeellä hän on niistä hommista ollut jo 10 vuotta.

Laiskaksi hän ei ole jättäytynyt eläkepäivinäänkään. Kun silmä näkee tekemistään odottavan työn, miehen on sitä vaikea ohittaa.

 Tykkään työn tekemisestä. Aina pitää olla jotain hommaa kotona ja mökillä Ähtärin Pemulla. Polttopuiden kerääminen ja pieniminen on varsinaista terapiaa, hän kertoo.

Sillä, kauanko työ ottaa aikaa, ei ole tarkan työn tekijälle mitään väliä. Hänen malttinsa riittää vaikka purkamiseen ja alusta aloittamiseen, jos lopputulos niin vaatii.

Selkävaivat kiusaavat Kalervo Rapoa sen verran, että välillä on pakko huilata. Polte alaselässä helpottaa, kun hetkeksi pääsee pitkälleen. Sitten voi taas jatkaa.

"Kassulla" ja puolisollaan Maijalla on neljä lasta, seitsemän lastenlasta ja neljä lasta kolmannessakin polvessa. Heistä kaikista löytyvät kuvat mummolan seiniltä ja kirjahyllystä.

Kalervo Rapo täyttää 70 vuotta keskiviikkona 26.7. Juhlat pidettiin perhepiirissä jo viime viikonvaihteessa.

ALAVUS, Eeva-Liisa Kulju

 


Pyöreitä vuosikymmeniään Kalervo Rapo juhli läheistensä kanssa jo viime viikonvaihteessa.
Kuva: Eeva-Liisa Kulju.